Harrastekirkkoilijan arkea

Asiaa kiekosta ja kiekon ohi. Sekä pelaamisesta että seuraamisesta

Smiley face

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Semmonen peli sitten joo

Ei kommentteja:
Olipa taas hassunhauska sunnuntai-ilta. Valkeakoskelle tuomariksi a-junnujen peliin. Eli ennakkona perussetti, ei sen kummempaa. Noh, hallille kun pääsin niin selvisi että Lohjan pojat olivat päässet liikenteeseen kauhean kokoisella porukalla. Oikein 7 + veskari. Että semmosta. Kyllähän sen teitää kuinka mielekäs ottelu tuosta tulee.

No, pelihän päättyi kait 12-0. Vauhtia oli, nimittäin todella vähän. Lohjan pojat koitti pelata loppuun asti mutta kolmas erä oli liikaa ja homma repesi ihan täysin. Lohjan maalivahdille nostan kyllä hattua vaikka jannua pariin otteenseen selkeästi korpesikin. Mutta mainio maalivahti, olisi varmaan käyttöä kovemmassakin sarjassa.

Mutta joo. Nyt kyllä meni 3,5 tuntia elämästä raakasti hukkaan. Onneksi samaan aikaan HMK oli vedellyt Takahuhdin kauppareita pataan. Komiaa.
Continue Reading...

torstai 9. helmikuuta 2012

Updatea

Ei kommentteja:
Kauheesti tapahtunut sitten viime näkemän. Edetään kronologisesti. Eli niillä kovemmilla peleillä.

Pelko oli aivan turhaa. Pelikassien porukka pelasi niin hyvin että meikäläisen kannalta tuli helppo voitto 2. lohkon sarjakärjestä. 6-3 taululle, kättelyt ja kotiin. Sen verran negatiivista että taas tuli vikoilla minuuteilla rystysille. Perkele. Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Samalla viikolla pelattiin Gluteuksen kanssa Takahuhdin kauppareita vastaan. Ei siitä sen enempiä, 5-1 pataan, mies oli aivan poikki. On muuten hupaisa sakki tuo Ilves, vetää paskinta harrastesarjaa, roudaa peliin 18 pelaajaa, valmentajan ja huoltajan. Voi morjens hei oikeesti. HAR-RAS-TE-SAR-JA. Mitä tossa on niin vaikeaa ymmärtää?

Siihen olikin idioottina pakko vielä vetää torstaina aamujäät joka aiheutti sen että koivet oli niin jumissa, että veskarinhommista tuli viikon tauko. Tuli siinä välillä kuitenkin käytyä eräässä pienessä Pirkanmaalla sijaitsevassa kunnassa tuomaroimassa ja samalla kuuntelemassa kuinka mulkku olen, kun ajan hyökkääjän pihalle. Eihän se kuin huitonut veskarin sormen murteille. (toim.huom: paikkakunta ei ollut Valkeakoski. Tiedoksi ettei kenenkään tarvitse itkeä vaikka Jatkoajassa). Niin ja tulihan sitä suoritettua lauantaina myös alkoholipitoinen rentoutuminen, joka ei ole koskaan väärin.

Nyt on taas pikkuhiljaa palailtu jäille. Sunnuntaina olisi peli mutta se jää väliin, tuomaroimassa kun pitää olla. Viikon päästä sitten meikäläinen tulessa.

Jaa niin, keskiviikon vuorolla selvisi sellainen juttu, että joku oikeasti lukee tätä. Huisia :D
Continue Reading...

maanantai 30. tammikuuta 2012

"Kuin noloo"

Ei kommentteja:
Viikko meni että viuhahti. Siihen mahtui yhdet ulkojäät Koulukadulla rapeassa 15 asteen pakkasessa, höntsyilyä FoPS:n veteraanien kanssa, peli ja sunnuntai-illan kikkailut.

Tosiaan tiistaina oltiin palelemassa. Kylmässä tuli tehtyä nerokas keksintö. Oli tarve saada jotain kilven ja räpylän alle ettei nakit jäädy ja päädyin kokeilemaan golfhanskoja. Toimii. Jatkossakin käytössä, on siis ollut tuosta asti. Hyvä minä, olen nero.

Perjantaina oli koulun jälkeen mukava käydä vähän hikoilemassa. Forssan Jäähalli, 21:15 ja kentällä FoPS:n veteraanit. Paikalla Willman, Helkearo, Larpi, Mattila, Forssalaisia kiekkomiehiä vuosien varrelta. Mukava pelailla, kun henki on hyvä ja meno lepposaa. Ihaillen seurasin toisen pään maalivahtityöskentelyä, vanhaa old school mallista pystytorjumista. Komiaa.

Sunnuntaina pelailtiin. Vastassa Tampereen Harraste 5, Itälohkon ykkönen, TeHo. Joukkueen saldo ennen peliä 11-0-0. Kopissa lähdettiinkin pikkasen sillä asenteella että koitetaan pitää lukemat siisteinä. Noh, 15 minuutin pelin jälkeen oltiinkin 0-2 johdossa ja erätauolle mentiin jo 0-3 lukemissa. Selkeästi huomasi että kaverilla alkoi lämmetä. Kun tauluun napsahti 0-2, kuului vastustajan penkilät "Kuin noloo". Olikohan poijjaat pikkasen takki auki.

Toisessa erässä kotijoukkue sitten koittikin tulla oikein kunnolla päälle ja pääsikin jo 2-3 tilanteeseen asti. Sitten muutama ruma tempaus, esim yksi TeHo:n jannu, taisi olla numero 16 kolasi pakin meikäläisen päälle ja pelin vikalla minuulitta huitasi vielä kunnolla räpsälle kiekon ollessa hanskassa ja pelikin oli ollut tovin poikki. TeHo:lle eka tappio, 2-4. Rok rok.

Illalla vielä höntsäiltiin, ei siitä sen kummempaa.

Viikon hyvät jutut: polven kesto, voitto pelistä
Viikon huonot jutut: kipeät sormet huitomisesta tuossa pelissä.

Tänään sitten tuurailemaan kovempiin peleihin. Taitaa olla tuloksena se, että meikäläinen ammutaan paskaksi. Ans kattoo kuin käy.
Continue Reading...

tiistai 24. tammikuuta 2012

Zen

Ei kommentteja:
Joskus se iskee. Sellainen zenmainen olotila. Kun vain tietää että kulkee. Se flow joka mahdollistaa sen, että vaikka maali olisi tyhjä, olet silti tiellä. Tämä ilmiö ei toistu usein kaudessa. Nyt on yksi niistä tältä kaudelta käytetty.

Menin sunnuntaina jäille, vähän jo valmiiksi fleguna. Tiedossa oli että kello soi aamulla 04:20 ja autonratissa on oltava 05:00. Ja kun treenit loppuvat 22:15 ja kotona ollaan noin 23:00, niin intoa ei liikaa ollut, ajattelin jopa vedellä vähän vasurilla.

Nooh, eka vedo laidan kautta takatolpalle ja sieltä maaliin. Voeeeeeee helvettiläinen. Mutta sitten se alkoi. Tuntui että ihan sama mistä ja minne kiekko oli tulossa / menossa, sain vahingossa jotain tielle. Ja tämä sitten jatkui loppuun asti. Oli kivaa. Toki aamulla oltiin ihan unessa ja solmussa mutta ei auta, oli mentävä.

Harmin paikka että nämä osuvat aina treeneihin. Jos pelissä kävisi näin, pelattaisiin varmaan jossain muualla. Ja yleensä näitä muuten seuraa täysin paskat treenit. Joihin muuten pitää kohta alkaa lähteä. Joten sinne siis.
Continue Reading...

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tool time pt.1

Ei kommentteja:
Maalivahdin homma, se se vasta on varusteurheilua. Joten ajattelin että kerron hieman vehkeistäni, siis varustuksestani, eli siis niistä välineistä, joita käytän torjumistouhuihin. Puretaan settiä pala kerrallaan. Aloitetaan vaikka hanskoista.

Paluun jälkeen on tullut kikkailtua kolmen vuoden sisällä neljällä parilal hanskoja. Eka hankinta oli pikasetti, Pallaksen jotkut loppuunajetut rämät, ku sain halvalla. Sitten vedeltiin vajaa kausi Reebokin 9K parilla, kiinaversioilla. Vuoden aikana räpylä kävi kolme kertaa suutarilla. Se riitti. Hanskat löysivät tyytyväisen omistajan ja meikäläinen lähti Simmonsin suuntaan.

Eli nyt käytössäni olevat kaksi paria ovat molemmat Simmonsin 99-sarjaa. Mustat mallia 995 ja valkoiset mallia 996. Niin ja jos en vielä ole maininnut, niin olen ns. full right. Vähän kuin Grant Fuhr ilman torjuntataitoa ja kokaiinia.

Hanskat on aikas mainiot. Suoraan pakasta vedettynä taittuivat jo täysin kiinni. Moni ihmetellyt, minä myös. Räpylän kämmen on vekkuli. Taittuminen on mahdollistettu breikissä olevalla pienellä "raolla". Mutta kun kämmen on mahdottoman hyvin vahvistettu, niin ei se vaan lyö läpi.

60 asteen rannekulmalla varustettu räpylä sopii meikäläisen makuun. Eli se, etteivät kiekot jää, on ihan ittestäni kiinni. Ei työkalusta.

Kilpi nyt on kilpi. Se ei ole mitenkään suurta ydinfysiikkaa. Riittää että saa mailasta kiinni ja ei lyö läpi.

Näin, tällaisilla hoidetaan hanskahommat HMK:ssa.

Ensi jaksossa housut ja munarit. Jeeeeeee.

Ps. tilasin uuden kypärän, jösses tulloo komia.
Continue Reading...

maanantai 16. tammikuuta 2012

Voihan polvi

Ei kommentteja:
16.6.2010 polvi sai puukkoa. Tänään, 1 vuosi ja 7 kuukautta myöhemmin oltiin saman asian tiimoilta taas lekurissa. Tällä kertaa myös ajoissa.

Tulokset eivät olleet ihan kamalia. Koska polvilumpiossa on ylimääräistä liikettä, se syö tietyltä kohdalta rustoja, joka taas aiheuttaa kiputiloja. Mutta ei onneksi oltu päästy turvotuksiin asti.

Nyt sitten istuskellaan kotona ja rauhoitetaan. Reenaillaan tasapainolaudalla ja voisihan tuota mennä huomenna vaikka uimaan. Viikon tauko -> kokeilu -> päätelmät. Ja sama toistuu kunnes pelataan.

Kahtellaan missä vaiheessa palaa kiinni jos tauosta tulee pitkä. Toki jo 5 päivää taukoa on helpottanut ja jalka on jo parempi kuin lekuria varatessa.
Continue Reading...

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Huoh

Ei kommentteja:
On näemmä niitäkin hetkiä kun ei jäälle kannattaisi mennä. Aiemmin toiminut hyvänä pakokeinona "todellisuudesta" kun käy vähän hikoilemassa. Kokeilin eilen tätä samaa taktiikkaa, tällä kertaa vähän heikommin tuloksi.

Jo alkukierrossa olisi pitänyt tajuta että huonosti tulee käymään. 2/3 ekoista kiekoista tuli päätä kohti ja siitä jo aika kovaa ja kettumaisesti pojille huomautin, mitä en ihan yleensä noin tee. No sitten alettiin pelailemaan, lopputulemana katkennut maila, rikkoutunut pullo ja mies pois jäältä puolessa välissä. Kamat kasaan ja kotiin.

Että sillä tavalla. Pitää jatkossa kuunnella itseään paremmin ennen kuin laittaa varusteet päälle.
Continue Reading...
 
UA-29656960-1