lauantai 28. helmikuuta 2015

Vanhuus ei todellakaan tule yksin


Vuodet karttuu, apuvälineiden määrä kasvaa. Ja niin kasvavat ongelmatkin, nimittäin määrällisesti. Aina löytyy joku uusi paikka mitä kivistää ja kolottaa.

Ongelmat alkoivat muistaakseni 1996. Pelaaja päätti kaatua meikäläisen polven päälle, kun makasin kyljelläni. Suurinpana ongelmana tässä oli oli se, että kaveri kaatui maalin takaa tuoden maalin myös siihen polvitaipeeseen. Ja se teki kipeää.

Lisää ongelmia hankittiin 1998, kenttäpelaajana pää edellä laitaan ja välilevy paikaltaan. Puukolla kuntoon ja selästä tuli loppuelämän palveleva ilmapuntari. Siistiä, tietääpä koska alkaa pakastaa.

Näiden päälle kärsineet nivuset, pesäpallon raiskaamat kyynär- ja olkapäät (pesäpallo on tuhonnut monta lupavaa urheilijaa), paukkuvat nilkat ja mitä niitä oli. Polvi avattiin 2010 vaiko 2011.

Nyt ollaan siis tilanteessa jossa oikeasti pitää käyttää kaikki poppamiesten keinot, että pääsee jäälle ja sieltä pois. Fiksuintahan olisi käydä jäällä harvemmin, mutta ei pää tuollaista hyväksy. Tämä sama aika oli viime vuonnakin se kettumaisin. On ulkosarjaa ja hallisarjaa ja viikkoon pelejä saattaa tulla 3 tai 4. Ja sitten vielä ne neppailut.

Tällä hetkellä operoidaan seuraavalla patterilla:

1. Lämpögeeli. Pohjalle on hyvä tempaista kerros geeliä. Tätä kun opetteli käyttämään, niin ensin laitoin liian vähän ja sitten liian paljon. Ja toinen noista keikoista oli kivulias. Arvatkaapa kumpi. Varustekassista löytyy Emspoman lämpögeeli, jonka olen siis todennut toimivaksi ratkaisuksi. Lämmittää persauksen mukavasti, tuo piriformis kun vähän tuolla hanuripuolella vaivaillut. Jos joku haluaa tuota testata, niin geeli löytyy ainakin täältä. Auttaa muuten myös olkapään kanssa tämä aines.

Seuraavaksi tätä pitää hankkia tukkuerissä
 2. Nivushousut. Rikoo on riskillä ruma ja ei ne nivushousut sen kauniimmat ole. Voipi olla että vaikutus on henkistä, mutta kyllä nämä aina tulee jalkaan revittyä koska niiden kanssa tuntuu koivet toimivan paremmin. Omat kävin lunastamassa Hiitelästä, pitäisikin varmaan uusia kun alkavat olla kovinkin kauhtuneet ja kusen polttamat.

3. Polvituki. Ihan vain sellainen joustava kangasvekotin. Auttaa tuon heiluvan lumpion kanssa. Näitä taitaa olla 3 kpl, aina tuntuu olevan ainakin yksi hukassa ja jostain se sitten ilmestyy kun uuden taas on ostanut.

4. Kipugeeli.Tai käytännössä virallinen termi on "palauttava ja kipua poistava emulsio." Mutta joo, kyllähän tuota tulee monesti jäiden jälkiin koipiin hierottua. Ja ihan mukavasti auttaa. Syy tähän käyttöön on se, että kun peli loppuu monesti 22:15, niin ihan mihinkään kunnolliseen jälkihoitoon ei aina ole aikaa. Joten mennään sitten taikatempuilla. Tämäkin on Emspoman kamaa, näyttää tältä.

5. Erilaiset hieronta- yms vekottimet. Löytyy pari rolleria ja pari palloa. Toinen rolleri on ihan perus Prisman foam ja toinen on Rumble Roller, kunnon teurastuskone. Tällä saa veren jaloissa kiertämään. Ja melkoinen teräskoipi saa olla, jos tuo ei aiheuta tuntemuksia.

Nuo pallot ovat näppäriä esim juuri tuohon piriformis-ongelmaan. Omani taisin Kuntokaupasta lunastaa, ei ollut massiivinen investointi.

Rumble roller, parit hierontapallot ja perusfoami. Noilla pidetään omat jalkahierontasessiot


Tuohon päälle vielä ihan hierojan visiitit ja sitten tietysti venyttely (mitä se on), joka jää valitettavan usein heikoille johtuen vuorojen ajankohdista. Ei pääse toimistossa oikein aamuvuoron jälkeen pitämään lihashuoltoa.

Ei kai siinä. Jos lähtis venyttelemään. 
Share this article :

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 
UA-29656960-1