Viikko on mennyt harvinaisen itseään toistuvasti. Aamulla kuntopyörän selkään, veri kiertämään ja nivel liikkeeseen. Aloitin pyörällä iisisti, fyssarin ohjeen mukaan 5 min ilman vastusta. Tällä hetkellä mennään 15 min rullauksella.
Sitten päälle toistuvat jumpat, jalkojen liikuttelua ja lonkan venytystä. Tämä toistuu kolmen tunnin päästä uudelleen.
Iltapäivällä kävelylle. Kepeistä on 85 % päästy eroon ja lenkki mennään kävelysauvoilla. Sekin pitenee päivittäin ja tänään matkaa tuli 2,1 km.
Sitten illalla vielä jumppaa ja uusi vartti pyörällä.
Oli tarkoitus aloittaa vesijuoksu mutta koska korona niin siihen sitten ensi viikolla.
Keskiviikkona lääkäri ja fyssari, kertovat sitten miltä heidän mielestään näyttää.
Se on melkoisen siisti tunne kun kuntopyörän selässä tajuaa, että ylöspäin tullessa jalka ei tee mitään veivausta ulos vaan polvi tulee suorassa linjassa. Edellisen kerran kun Kettlerin selässä tuli oltua jalka ei todellakaan liikkunut pystysuoraan.
Tänään ensimmäiset 5 minuuttia aamulla ja siitä sitten kasvatetaan ensin useilla lyhyillä per päivä. Onneksi tuli joskus hankittua pyörä kotiin niin ei ole kauhean vaivan päässä.
Huomenna koeajamaan vesijumppa. Tässähän alkaa pääkin helpottaa kun voi tehdä muuta kuin kävellä ympäri postinumeroa.
Kesäksi tuli ostettua polkupyörä. Ei jää sitten siitä kiinni, että pitäisi vanhalla konkelilla heittää lenkkiä.
Ulkona on ihan helvetisti mukavampi kävellä kuin sisällä. Raitis ilma jees. Eilisen 250 metrin ulkoilun jälkeen (plus portaat molempiin suuntiin) jälkeen polvi kolotti mikä ei sinänsä ole ihme kun TI-kalvo on ollut jumissa jo ikuisuuden. Jääpussi auttoi ja tänään sitkeästi pidennettiin matkaa 25 metriä suuntaansa. Tällä kertaa persaus muistutti, että siellä on monta asiaa parantumassa mutta vasta paluumatkan rappusissa ylöspäin.
Matka tässä tapauksessa ole suurempi kuin määränpää mutta helvetin hyvä motivaattori se on.
Soittelivat tänään Coxasta. En keksinyt valitettavaa. Kaikki jees.
Yhtä jumppaa ja montaa suoratoistojaksoa vaille päivä pulkassa. Ja polkupyörien ihailua kesää varten.
Kuudes toipumispäivä. Tähän asti mennyt ehkä liiankin helposti. Toisen kepin jätin pois lauantaina, tai no kyllä se mukana kulkee välillä, helpompi nousta ylös kun on tukea mutta ei sitä kävelyssä ole tarvittu. Ilmeisesti liikkuminen väkisin viimeiseen pisteeseen asti oli ihan ok valinta. Juuri testasin kepit ilmassa sivulla ja ilman niitäkin kulku onnistuu.
Jumppa on ihan saatanan tylsää tässä vaiheessa ja mieli tekisi tehdä vaikka mitä mutta onneksi aina tajuaa ettei tässä ole kyse sprintistä. Melko rajatut liikkeet ja aktivointihan siinä on kyseessä joten toistoa toistoa, ei kai siinä muu auta.
Kolotus on vähentynyt joka päivä. Pitää seurailla kipulääkkeiden osalta, että milloin voisi tiputtaa kolmesta annoksesta kahteen per päivä. Tokihan ne helpottavat lihasten pitämisessä rentona joka taas helpottaa palautumista joten ei ehkä vielä kannata hätäillä.
Ensi maanantaina pääsee eroon hakasista. Ja tämä tarkoittaa sitä, että vesijuoksu kutsuu tiistaina. Siistiä. Ihmisten ilmoille. Aloitus varmaan sieltä hitaiden radalta. Ja kuntopyörääkin saa aloittaa hakasten poiston jälkeen.
Eiköhän tästä hyvä tule. Kun vaan malttaa. Se se vaikein juttu onkin.
HBO ja Netflix tulee kyllä saletisti kuukauden aikana pelattua läpi. Eilen ensin aamupäivällä bingena The Woman in the house… Netflixista ja illan tahditti The Undoing HBO:lta. Ja nyt aloitettu The Righterous Gemstones. Huomenna varmaan sitten jotain uutta.
Taisin ensimmäisen kerran käydä lonkan vuoksi lekurissa 2013. Silloin oireet olivat pirullinen kiristys vasemman reiden ulkosyrjällä. IT-jänne veti jatkuvasti tiukaksi. Kuvattiin kunnallisessa, todettiin, että alkavaa nivelrikkoa ja oikeastaan se oli siinä. Liikuntaa, liikuntaa ja liikuntaa.
Tällaisena vanhana gubbena ei olisi välttämättä pitänyt koittaa opetella kaikki nykyhömpötyksiä maalilla. Siinä kun talvet koitti mennä jäässä tolpalta tolpalle, lonkan kunto huononi koko ajan ja ehkä 2018 huomasin muljumisen vahvistuneen ja soundimaailma lonkassa alkoi olla melko vekkuli. Lisäksi nivustaipeen kivut pahenivat ja polvetkin oireilivat enemmän. Vasemman jalan saaminen alanurkkiin oli täysin mahdotonta kun kiertoa ei vaan ollut.
Epäilen, että paluu pesäpallon pariin, vaikkakin vaan ihan harrastetasolla ei myöskään auttanut yhtään. Tampereen Vesitornin kenttä kun on melkein sementtiä alustana. Silti siellä oli pakko kirmata ja lenkata aina pelin jälkeen kotiin.
1.10.2019 lääkärin mielipide oli tällainen:
"Vasen lonkka rtg maaten, ei vertailututkimuksia.
Lonkkanivelessä todetaan selkeä nivelraon kaventuma, subkondraalinen lisääntynyt skleroottisuus sekä kystadegeneraatiota ja reunaterävöitymiä artroosiin sopien. Tuoreeksi tulkittavia luisia traumamuutoksia ei erotu. Ei pehmytkudoskalkkeumia.
Sisäkiertoliike vas lonkassa on hyvin rajoitteinen. Ulkokierto normaalimpi. Vars leposärkyä ei ole, mutta rasituksen jälkeen särkee.
Keskustellaan edelleen nivelrikon luonteesta/epäily siitä että taustalla altistavana tekijänä olisi jokin rakenteellinen seikka. Lonkka lonksunut vas. Lisäksi pelannut jääkiekkoa maalivahtina ja edelleen toimii harrastekiekkoilussa maalivahdin tehtävissä jossa lonkan asennoille paljon haastavia liikkeitä."
Kuva tuolloin näytti tältä:
Tuon jälkeen vedettiin edelleen liikunnan ja jumpan voimalla kunnes oli pakko todeta, että vitut, tää on ihan romuna. Viime vuoden syksyllä aloitettiin uusi rumba Terveystalon kautta ja lopulta lääkärin toteama oli tämä:
"Kävely on selvästi ontuvaa. Trendelenburg on negatiivinen. Lievää atrofiaa vasemmassa reidessä on oikeaan verrattuna. Laudoille ja maaten testaten vasen alaraaja vaikuttaa jopa reilun senttimetrin lyhyemmältä. Lantiokuvasta mitaten vasen alaraaja on kuitenkin muutaman millimetrin pidempi ja lyhentymä on selvästi toiminnallista kivusta ja lantion asennosta johtuen. Ekstensio-fleksio 0-80 astetta, sisärotaatio -5, ulkorotaatio 20. Distaaliset pulssit palpoituvat molemmin puolin.
Tutkimukset
Röntgenkuvauksessa vasemmassa lonkassa on pitkälle edennyt gr IV--tasoinen nivelrikko ja kookkaat osteofyytit acetabulumin reunalla.
Suunnitelma
Nuoresta iästä huolimatta vasempaan lonkka on kehittynyt pitkälle edennyt ja hankalaoireinen nivelrikko. Kokonaistilanne huomioiden tekonivelleikkaus on perusteltu jo tässä vaiheessa. Sovitaan leikkauspäiväksi 30.3. ja mahdollisuus peruutuspaikkaa myös aiemmin. Sairauslomaa reilun kuukauden verran ja jatko työterveyshuollon kautta. Toiminnallinen mittaero vasemmassa alaraajassa on reilun senttimetrin verran, mutta ei kuitenkaan näin paljoa pyritä pidentämään leikkauksessa lantiokuvasta tehdyn mittauksen perusteella. Realistinen pituuslisää voisi olla noin 0.5 cm:n luokkaa. Preoperatiivisessa laboratoriokokeissa hemoglobiini hieman koholla 171, muuten ei poikkeavaa.
Tapahtumadiagnoosit (Diagnoosi): Dg: M16.3; OA coxae dysplastica sin"
Alkuperäinen leikkausaika oli merkattu 30.3.2022 mutta pääsin peruutuspaikan kautta 2 kk nopeammin. Ja nyt möllötetään sohvalla, tuijotetaan Tenetia, kirjoitellaan blogia ja levätään. Näin jälkiviisaana voisi todeta, että tuolloin 2019 ehkä vähän vähättelin ongelmia. Takaraivossa oli tieto, että nuori ei helpolla leikkaukseen pääse. Jos silloin olisi jo tajunnut olla rehellinen tai jopa vähän liiotella niin tämäkin olisi jo kaukana takana.
No toisen lonkan kanssa sitten aiemmin.
Mutta joo. Kannattaa olla tarkkana kipujen kanssa. Ne voi johtua vaikka mistä.
Pitkästä aikaa. Seitsemän vuotta taukoa. Melkoisen aktiivista. Viimeksi kun kirjoittelin, oli jo vaivoja nivusissa ja selässä ja nehän sitten useampi vuosi sitten selvisivät lonkkalähtöisiksi. Ja nyt kun odottelen Coxan osastolla unta niin hokasin, että kun toinen tulee kuitenkin jossain vaiheessa tarvitsemaan korjausta on varmaan hyvä vähän dokumentoida prosessia jatkoa varten.
Jo pikkumuksusta meikäläisen lonkkien liikerata on ollut melko rajattu ja eihän tuo maalissa heiluminen ole tehnyt niistä yhtään parempia. Viimeiset vuodet höntsyily on sujunut mutta aina hallilta lähtiessä on sattunut vähän perkeleesti. Jälkikäteen ajateltuna ei ehkä se fiksuin veto mutta minkäs sitä luonteelleen voi.
Kiitos koronan aiheuttamien hallisulkujen jäi liikunta yhtäkkiä nolliin. Kävely kun on ollut jo hetken perkeleen huonoa niin kun siitä otetaan jäätkin pois, alkaa voimat kadota jaloista. Ja kun tukitoiminnot katoaa, kunto heikkenee.
No nyt sitten on aloitettu toipuminen leikkausesta. Lonkka peroitu kirjoitusaika huomioiden eilen, tänään ilmeisesti kotiin. Tehokasta tämä nykyajan lääketiede.
Tie kohti kivutonta liikkumista aloitettu. Ja tosiaan tänne se on hyvä dokumentoida. Voi sitten ennen seuraavaa kertaa muistella miten se oikein menikään.
Kesän 2003 ensimmäinen varaus,NHL-debyytti 18-vuotiaana,
Stanley Cup-voittaja , olympiavoittaja., nuorin 300 voittoa saavuttanut
maalivahti. Marc-Andre Fleuryn meriittilista on melko vaikuttava. Niin
vaikuttava, että sillä on joissain määrin oikeutetustikin saavutettu huippumaalivahdin arvo.
Fleury oli todella lupaava juniori, joka 18-vuotiaana
heitettiin ensimmäisen kerran surkean Penguinsin maalille ja seuraavan kolmen
kauden aikana pelasi vajaat 150 ottelua joukkueen tasoon nähden erittäin hyvin
tilastoin. Kaudelle 07-08 vielä nostoa tasoon, joukkue finaaleihin ja tappio
maalilla, joka hieman surullisesti päätyi maaliin Fleuryn istahdettua kiekosta
ohi ja työnnettyä sen itse maaliin.
Kausi 2008-2009 toi sen poikkeuksen jolla mies on
ilmeisimmin siitä lähtien ratsastanut, siis sopimusta ajatellen. Runkosarjan jälkeen selkeä tasonnosto ja
huikeilla otteilla Cup kotiin. Epätoivoinen syöksytorjunta viimeisillä
sekunneilla ja sankarin viitta oli asetettu pysyvästi harteille. Stanley Cup,
uran käännekohta. Mutta valitettavasti väärään suuntaan.
2010 sarja Montrealia vastaan näyttäisi paperilla olevan se
hetki, jolloin suunta muuttui ja pahasti. Sen jälkeen Fleury ei päässyt
playoffeissa .900 torjuntaprosenttiin vasta kuin viime kaudella. Melko
surullinen tilasto maalivahdille joka pelaa joukkueessa, jonka pitäisi olla
kovissa peleissä aina mukana ja joka varmasti on noina vuosina lähtenyt aina
Cupia hakemaan.
Vuosittaiset tilastot tuolla välillä näyttävät tältä:
Ja kun odotettavaa olisi että maalivahti nostaa tasoaan siirryttäessä pudotuspeleihin eikä dramaattisesti laskisi sitä, on tämä tilasto kyllä surullista luettavaa
Tämän jälkeen aikakirjoihin on tallennettu eeppinen
Penguins-Flyers, sarja vuodelta 2012, jossa ainoa joka sai jotain kiinni oli
hallin huoltomies, joka todistettavasti sulki kaukalon päätyluukut ja pari
ovea.
Sitten on tietenkin Islanders-sarja seuraavana vuonna jossa
maaleja vedeltiin omiin mailalla, patjoilla ja hanskalla
Viime kausi on tilastollisesti poikkeus ja pelillisestikin
vaikutti siltä, ainakin aluksi. Kunnes kolmannessa ottelussa tapahtui tämä:
Tapahtumat alkavat kohdasta 2:07.
Kevät Penguinsin osalta huipentuikin 3-1 johdon sulamiseen
Rangersia vastaan.
Mitä tässä sitten voi olla taustalla?
Fleuryn torjuntatyyli on sellainen, että se helposti luo kuvan
näyttävästä huippumaalivahdista. Näyttäviä torjuntoja löytyy melkein pelistä
kuin pelistä ja ne helposti peittävät alleen ne helpot maalit joita myös satuunaisesti runkosarjassa livahtaa. Mutta kuten alla olevasta videosta voidaan todeta, kyllä mies hommansa osaa ja runkosarjassa miestä ei rasitteeksi ole oikein voinut kutsua.
Mies on todella nopea, notkea ja tehokas liikkumaan jäässä.
Hanska toimii japelastaakin useasti
ongelmilta. Mailapeli ei välttämättä ole mikään suurin vahvuus mutta ilman sitä
kyllä pärjää.
Kun runkosarja lähenee loppuaan, jotain todella outoa
tapahtuu miehen korvien välissä. Kuten edellä on todettu.
Kun mennään ajassa tarpeeksi taaksepäin, löytyy jo
U20-kisoista niinkutsuttua klassista Fleurya. HIFK-legenda Patrick O’Sullivanin
tekemä voittomali 2004 kisoissa on saanut mukaansa myös Fleuryn kädenjälkeä.
Oma maali U20-finaalissa 2004, helppoja maaleja väärissä
paikoissa, surkeita suorituksia runkosarjan päättymisen jälkeen. Tällä listalla
on saavutettu maine yhtenä huonopäisimmistä maalivahdeista NHL:ssa ja päästy
todella monen nettimeemin sankariksi.
Joka kevät jaksan odottaa, että maalilla olisi se MAF joka
kantoi Cupin kotiin. Sellainen MAF joka saisi jatkosopimuksen näyttämään
järkeävältä.
Vuodet karttuu, apuvälineiden määrä kasvaa. Ja niin kasvavat ongelmatkin, nimittäin määrällisesti. Aina löytyy joku uusi paikka mitä kivistää ja kolottaa.
Ongelmat alkoivat muistaakseni 1996. Pelaaja päätti kaatua meikäläisen polven päälle, kun makasin kyljelläni. Suurinpana ongelmana tässä oli oli se, että kaveri kaatui maalin takaa tuoden maalin myös siihen polvitaipeeseen. Ja se teki kipeää.
Lisää ongelmia hankittiin 1998, kenttäpelaajana pää edellä laitaan ja välilevy paikaltaan. Puukolla kuntoon ja selästä tuli loppuelämän palveleva ilmapuntari. Siistiä, tietääpä koska alkaa pakastaa.
Näiden päälle kärsineet nivuset, pesäpallon raiskaamat kyynär- ja olkapäät (pesäpallo on tuhonnut monta lupavaa urheilijaa), paukkuvat nilkat ja mitä niitä oli. Polvi avattiin 2010 vaiko 2011.
Nyt ollaan siis tilanteessa jossa oikeasti pitää käyttää kaikki poppamiesten keinot, että pääsee jäälle ja sieltä pois. Fiksuintahan olisi käydä jäällä harvemmin, mutta ei pää tuollaista hyväksy. Tämä sama aika oli viime vuonnakin se kettumaisin. On ulkosarjaa ja hallisarjaa ja viikkoon pelejä saattaa tulla 3 tai 4. Ja sitten vielä ne neppailut.
Tällä hetkellä operoidaan seuraavalla patterilla:
1. Lämpögeeli. Pohjalle on hyvä tempaista kerros geeliä. Tätä kun opetteli käyttämään, niin ensin laitoin liian vähän ja sitten liian paljon. Ja toinen noista keikoista oli kivulias. Arvatkaapa kumpi. Varustekassista löytyy Emspoman lämpögeeli, jonka olen siis todennut toimivaksi ratkaisuksi. Lämmittää persauksen mukavasti, tuo piriformis kun vähän tuolla hanuripuolella vaivaillut. Jos joku haluaa tuota testata, niin geeli löytyy ainakin täältä. Auttaa muuten myös olkapään kanssa tämä aines.
Seuraavaksi tätä pitää hankkia tukkuerissä
2. Nivushousut. Rikoo on riskillä ruma ja ei ne nivushousut sen kauniimmat ole. Voipi olla että vaikutus on henkistä, mutta kyllä nämä aina tulee jalkaan revittyä koska niiden kanssa tuntuu koivet toimivan paremmin. Omat kävin lunastamassa Hiitelästä, pitäisikin varmaan uusia kun alkavat olla kovinkin kauhtuneet ja kusen polttamat.
3. Polvituki. Ihan vain sellainen joustava kangasvekotin. Auttaa tuon heiluvan lumpion kanssa. Näitä taitaa olla 3 kpl, aina tuntuu olevan ainakin yksi hukassa ja jostain se sitten ilmestyy kun uuden taas on ostanut.
4. Kipugeeli.Tai käytännössä virallinen termi on "palauttava ja kipua poistava emulsio." Mutta joo, kyllähän tuota tulee monesti jäiden jälkiin koipiin hierottua. Ja ihan mukavasti auttaa. Syy tähän käyttöön on se, että kun peli loppuu monesti 22:15, niin ihan mihinkään kunnolliseen jälkihoitoon ei aina ole aikaa. Joten mennään sitten taikatempuilla. Tämäkin on Emspoman kamaa, näyttää tältä.
5. Erilaiset hieronta- yms vekottimet. Löytyy pari rolleria ja pari palloa. Toinen rolleri on ihan perus Prisman foam ja toinen on Rumble Roller, kunnon teurastuskone. Tällä saa veren jaloissa kiertämään. Ja melkoinen teräskoipi saa olla, jos tuo ei aiheuta tuntemuksia.
Nuo pallot ovat näppäriä esim juuri tuohon piriformis-ongelmaan. Omani taisin Kuntokaupasta lunastaa, ei ollut massiivinen investointi.
Rumble roller, parit hierontapallot ja perusfoami. Noilla pidetään omat jalkahierontasessiot
Tuohon päälle vielä ihan hierojan visiitit ja sitten tietysti venyttely (mitä se on), joka jää valitettavan usein heikoille johtuen vuorojen ajankohdista. Ei pääse toimistossa oikein aamuvuoron jälkeen pitämään lihashuoltoa.
Se alkoi yhdestä hullusta heitosta. Mitä jos pelattaisiin Jatkoajan palstalaisten kesken kiekkoa. Arvotaan sakit ja katsotaan mitä tapahtuu. Ja minähän olin heti mukana. Ja niin 7.2.2009 Valkeakosken jäähallissa pääsin kantamaan ensimmäisessä vuotuisessa Winter Classicissa HC Andersenin kapteenin paitaa (ainoa JWC jonka olen pelannut kentällä).
Tuon lauantain aikana tutustuin moniin hienoihin tyyppeihin, kerroin ja kuulin (pääasiassa kerroin) massiivisen määrän huonoja juttuja ja pelasin pari tuntia kiekkoa, jonka lopetin pikkaiseen myllyyn. Ja illalla vedettiin ikimuistoiset jatkot. Tulos, joka on täysin toissijainen, oli meille 19-11.
Tapahtumastahan löytyy mainio juttu Jatkoajasta ja sen löydätte täältä.
(Kyseisen myllyn vastapuoli on nykyisen harrastekiekkojoukkueeni "C")
Olihan se aika arvattavaa että tästä syntyi perinne. 2010 siirryin näissä peleissä maalivahdin hommiin ja siellä on siitä lähtien pysytty. Sakit menivät osin uusiksi luontaisen vaihtuvuuden kautta ja peli olikin huomattavasti tasaisempaa. Tällä kertaa tuli meikäläisen kannalta turpaan, lopputulos 7-8. Mutta ei väliä. Koska jatkot!!!!
Jutta Sipiläisen huikea kuva meikäläisen ahdistuksesta. Tuosta noustiin vielä lähelle, 7-8
2011 vedeltiin vielä Valkeakoskelle mutta 2012 oli edessä paikkakunnan päivitys ja nokka kohti Hämeenlinnaa. Hämeenlinna oli vain vuoden lipsahdus ja tämän jälkeen löysimme uuden kotimme Turusta.
2011 taisteltiin Hakiossa
Nämä seitsemän tapahtumaa ovat tosiaan olleet paljon enemmän kuin vain kiekkoilua. Kiekko on aina oikeastaan toissijaista. Sitä aina odottaa sitä huonon huumorin tykitystä jatkuvaa hyvähenkistä vittuilua ja kaikkea huikeutta. Voitto ei sinäänsä ole tärkeä, vaikka sillä ansaitseekin vittuiluoikeuden vastustajan suuntaan seuraavaksi vuodeksi.
Voittajan on helppo hymyillä
Mielestäni ottelun hienouden tiivistää se, että ensi vuoden ottelun suunnittelu aloitettiin jo Kiekkopesässä. Hyvissä ajoin on aloitettava ettei kukaan vahingossakaan pääse sopimaan mitään menoa samalle viikonlopulle (kuten kävi meikäläiselle nyt ja jäi ensimmäiset jatkot väliin).
2011 ottelun sankarit eli tietenkin maalivahdit
On tästä kyllä seurannut paljon muutakin näiden pelien lisäksi. Peleissä mukana olleista kootulla porukalla on kierretty useampi Hawaiji-turnaus Vieremäellä ja syksyisiä Kumikannujakin takan on useampi. Mutta sitten on vielä muutakin.
Se ensimmäinen Valkeakoskella pelattu peli on johtanut siihen että olen nykyään päivätöiden lisäksi yrittäjä, se on johtanut siihen että olen ollut perustamassa kiekkoseuraa, se antoi yleensäkin kipinän palata takaisin maalipuiden väliin ja se peli johdannaisineen on antanut meikäläiselle ison joukon loistavia ystäviä. Aiemmin postaamaani Saksan reissu toimii tästä hyvänä esimerkkinä. Kaikki neljä reissaajaa pelasivat tuolloin 2009 enismmäisessä pelissä Valkeakoskella.
Niin että aina kun joku kysyy meikäläiseltä miksi jaksan yleensäkin pelata kiekkoa ja kierrellä näissä jutuissa. No koska paskimmillaankin jääkiekko on yleensä kivaa. Niin miettikääpä mitä on se on huikeiden jamppojen kanssa.
Jaa niin, ai että miten se tämän vuotinen päättyi. Voitto tietenkin (ei sillä että sillä olisi mitään väliä).
Vuoden 2015 joukkuekuva, huikea sakki
Kiitos Tuomas, et välttämättä tajunnut mitä aloitit. Ja kiitos nykyinen järjestävä seura eli Pekko. Hienoa että jaksat hoitaa nämä joka vuosi.
Ja kiitos ukot. Ei tää oo hei paskempaa!
P.S.
Jos haluat tutustua tapahtuman historiaan niin noiden Jatkoajan juttujen lisäksi ketjuja löytyy ainakin tämä, tämä, tämä sekä tämä.
Jos tuntuu että tää voisi olla sunkin juttu, hilaa itsesi Kiekkopesään. Ja saatat jopa löytää itsesi paskasta seurasta pelaamassa huonoa kiekkoa ja kertomassa huonoja juttuja. Ja sehän vasta hauskaa onkin.
Sitä aina tasaisesti yllättyy ja huomaa jäävänsä tuijottamaan suu auki. Ei oikein meinaa uskoa näkemäänsä. Taas tuli eteen sellainen tapaus. Että mikäkö? No tämä:
Kyseinen video on Saksan Oberligan pelistä, Erding Gladiators - EHC Klostersee. 21-vuotias jannu pistää koko kentän pakettiin alivoimalla. Ja siis ihan kirjaimellisesti pakettiin. Ihan puhdasta murhaa. Ja samalla ah niin kaunista.
Oberliga on muuten ihan Mestisvaihdin kiekkoa vaikka onkin vasta Saksan kolmas sarjataso. Se, että kärki ei välttämätttä ole terävin korjaantuu laajalla tasolla. Toisin kuin Suomessa jossa kuilu Liigan ja Mestiksen välillä on mallia Grand Canyon.
Tuli viime vuonna käytyä työn puolesta Tampereella järjestetyssä (surullisenkuuluisassa) Open Ice-tapahtumassa , jossa Tappara ja Ilves kohtasivat. Ja tämän tapahtuman jälkeen olin melko lailla varma, etten enää ikuna vaivaudu näihin ulkoilmahömpötyksiin. Sen verran surkeasti hoidettu setti oli kyseessä.
Kunnes sain ehdotuksen, josta ei voinut kieltäytyä.
Heinäkuussa sain ystävältä viestiä että Düsseldorfissa (mahtava kaupunki) käydään tammikuussa ottelu, Winter Game nimellä kulkenut tapahtuma jossa DEG:lla olisi vastassa Kölner Haie ja pelipaikkana Esprit Arena. Aiempia reissuja kaupungissa tehneenä uskalsin ottaa riskin. Vaikka peli olisikin samanlainen katastrofi, olisi reissussa silti potentiaalia vaikka mihin. Nopealla toiminnalla lennot ja hotellit kuntoon ja neljän hengen rytmiryhmä oli valmis reissuun.
8.1. iltapäivästä lähti Air Berlinin nokka kohti Düsseldorfia. Pelipäivä oli lauantai joten torstai-ilta ja perjantai oli aikaa tutustua kulttuuriin. Ei valittamista.
Lauantaina pääsimme pelipaikoille siinä kahden nurkilla. Ovet olivat auenneet yhdeltä ja kahdelta oli ohjelmassa legendojen ottelu. Sisään ilman ongelmia, ei jonottamista, ei normaalia sekoilua, ei mitään. Sisältä virvokkeita kouraan ja katsomoon. Ja kyllä, siellä saa viedä juomat katsomoon. Kamalaa! Soittakaa Päivi Räsäselle. Paikat olivat kovinkin mallikkaat, näkyvyys mainio. Ja hintaa taisi tulla vähän alle 40 €. Ei paha pieti ollenkaan.
Juomatauko
Legendojen peli oli sitä normaalia harrastehöntsää mitä tällaisissa on Suomessakin totuttu näkemään, mutta kyllähän siellä kovia nimiä oli joukossa. Dieter Hegen, Andrei Trefilov, Martin Ulrich, Tore Vikingstad, Peppi Heiß, Thomas Brandl ja Jozef Stumpel (joo joo, Jonnet ei muista). Maalivahdit heitti kunnon kylkimyyryjä sekä pystytorjuntoja ja fiilis oli aika mainio. Ei ollut valittamista.
Peppi Heiß ja "padstack". Kuva: DEL Winter Game / City Press
Legendapelin jälkeen oli vuorossa tunnin keikka, bändinä Mando Diao. Köörimme vietti tämän pätkän jaloittelemalla ympäri stadionia. Ei ollut meidän kuppi teetä. Mutta eipä tarvinnut olla kenenkään katsomossa tuntia ihmettelemässä kun kenttää laitetaan kuntoon vaan tarjolla oli tosiaan ihan pätevää viihdettä.
Ja sitten takaisin katsomoon. Stadionille mennessämme huomasimme tekstin "jos paikallasi on paperi, nosta se ylös 16:25". Ja meillähän oli. Ja 16:25 me ne nostimme. Ja toisesta päästä stadionia tulos näytti tältä:
Meikäläisen voi spotata tifoilemassa D-kirjaimen yläosasta, kuva DEG:n FB-sivut
Tifon jälken vihdoin kiekkoa. Pelkoni siitä, että peli olisi läpsyttelyä oli turha. Kuitenkin kyseessä kun ovat "veriviholliset". Ja siis, eihän se saksalainen kiekko mitään taktiikan taidonnäytettä ole, mutta yritys oli kova ja peli oli oikeaa peliä. Ja saatiin vielä tiukka matsi. Pelikellon näyttäessä 60 minuuttia oli taululla tulos DEG 3, Haie 2. Saatiin mitä haettiin. Ei siis turhaan pakattu DEG:n huivia ja hikoiltu villahuivissa. Kunnon gloryhuntteri all the way. Ja varmasti meidän lisäksi paikalla olleet 51121 muutakin ihmistä olivat näkemäänsä tyytyväisiä.
Siinä kihahtaa 3-0, kuva bild.de
Tässähän ei tietenkään ollut vielä kaikki. Olivat pirulaiset päättääneet laittaa vielä vähän raketteja ilmaan. Ja se näytti meikäläisen vierestä kuvattuna tältä:
Siitä sitten voitolla yöhön. Mutta se onkin sitten eri tarina.
Seuraava ottelu pelataan 2016 Berliinissä. Ja kuvissa näkynyt kööri on lähdössä edustamaan uudelleen. Ja vinkkinä näille Open Ice yms järkkääjille. Menkää tekin. Opitte kuinka homma toimii, palvelu pelaa, vessat eivät lainehdi kusesta, kalja ei lopu kesken, väki ei mätä toisiaan turpaan.
Toki yhtä asiaa ei benchmarkkaamallakaan voi saada aikaan. Tunnelmaa. Kun on sitä lutuuria niin homma vaan menee eri tavalla. Ja ei, en sano että suomalaisten pitäisi sitä väkisin tuoda peleihin. Se kun on jotain mitä on jo valmiina, tai sitten ei ole. Se ei nyt vaan ole koodattuna suomalaisiin.
Mutta se, että laitetaan palvelut ja paikat kuntoon on jo iso askel. Että ei muuta kuin opintomatkalle Berliiniin. Tulkaa moikkaamaan jos siellä vuoden päästä törmätään.
Kävipä tässä patjoja hankkiessa niin hassusti, että oletin liikaa ja patjat olivatkin pikkiriikkisen liian isot. Eipä tuo sinäänsä haittaa, blokit kun saapi siirrettyä. Paitsi että pikkasen haittasi. Ei mennyt kuin Strömsössä. Nimittäin siirto aiheuttikin lieviä tasapaino-ongelmia. Ei isoja, mutta sellaisia, että koska ne tiedosti, nepä ottivat kupoliin.
Patjana Simmonsin 998, 34+2, yhdellä ulkoisella breikillä.
Ylhäältä myötäpäivään: siirretty blokki, polvi patjalla, vanha remmitys x 2
Elikkäs elikkäs, tuostahan tuon näkee. Johtuen tuosta ulomman ländärin kiinteydestä, menivät blokit eri kohtaan ja patjan osuessa blokkiin meni kulma vähän vinoon ja aiheutti takapainoisen fiiliksen.
Mikäs tässä sitten avuksi?
Paljon olin kuullut hyvää Varusteverstaasta, joka monelle veskarille varmasti onkin tuttu. Mutta teille jotka eivät vielä tiedä, on kyseessä erittäin näppärän kaverin firma jossa pääasiassa fiksataan ja tuunataan veskareiden kamoja.
Sopiva tauko oli edessä reissun muodossa joten ei muuta kuin FB:n kautta yhteyttä, kuvat matkaan, patjat Matkahuoltoon ja mies Saksaan lomalle (Saksassa nähdystä ulkoilmapelistä tulossa seuraavassa numerossa, stay tuned). Blokkien ja polven paikan muutoksen lisäksi päätin siinä vielä vaihdattaa vanhat nahkaremmit smart strap-malliin. Koska jos kerran aloitetaan niin tehdään sitten kunnolla.
Viime torstaina, työreissun yhteydessä kävin sitten nappaamassa patjat paikan päältä. Taka-ajatuksena tässä oli päästä vähän ihmettelemään, että mitäs kaikkea siellä oikein tehdään. Ja olihan kannattava vierailu. Oli hieno nähdä osaava kaveri joka selkeästi tykkää työstään ja tekee laadukasta jälkeä. Pääsin siinä myös hypistelemään Varusteverstaan oman sarjan kilpeä ja olipahan komia kapistus. Varmaan parisenkymmentä minuuttia ainakin turistiin ja hyvillä fiiliksillä patjat peräloosterissa kohti Pirkanmaata.
Jäille piti mennä jo perjantaina mutta Kouukatu ja vesisade on sen verran heikko yhdistelmä, että vasta eilen sitten päästiin. Ja peliin suoraan, tietenkin.
Eli mitäs nyt sitten olikaan uutta. Siirretty polvi ja blokki, paksumpi ulko-osa blokista ja smartit. Ja voi mooses, että toimikin mainiosti. Liuku tasapainottui, polvi tussahtaa mukavasti keskelle ja smartitkin olivat kiva uusi toiminnallisuus. Patjat nimittäin kevenevät melkoisesti, kun napataan muutama metri nahkaa ja korvataan kevyemmillä materiaaleilla.
Ei huonompi sijoitus. Polvet kiittävät ja säästyyhän tässä kauden aikana uuden kiinnityksen kanssa minuutteja. Veikkaisin noin 20 sekuntia / patja / kerta joten tuleehan tuosta 80 sekuntia / vuoro. Ja kun niitä on se kolmesta viiteen viikossa niin tässähän on aikaa tehdä vaikka mitä.
Nyt kun olen nähnyt mitä Topi Varusteverstaalla pystyy tekemään niin suosittelen suuresti tutustumaan palveluihin. Ehkä sitä uutta hanskaa ei tarvitsekkaan ostaa, vanha voi tulla vielä ihmeelliseen kuntoon. Tai vanhat patjat löytävätkin pari vuotta lisäaikaa. Omalta osaltani seuraava työn kohde on jo selvillä ja siitä jo turistiinkin.
Ja mistä tämän nyt sitten löytää tämän Varusteverstaan. No Jyväskylästä mutta kannattaa aloittaa osoitteesta varusteverstas.fi/
Ei ole ihan jokapäiväistä, että maalivahti pelaa ensimmäisen NHL-pelinsä 33-vuotiaana. Niin ja ottaa siitä voiton. Ja itse asiassa on pelaamassa itselleen paikkaa uran viimeisiksi kausiksi sinne suurimpaan ja kauneimpaan. Rob Zepp on tekemässä juurikin tätä. Ja tie Flyersin maalille ei ole tosiaan käynyt sen yleisimmän reitin kautta.
OHL, ECHL, Liiga, Mestis, DEL, AHL ja NHL. Ja siis tuossa järjestyksessä.
Ensimmäiset muistikuvat Zeppista ovat itselläni loistavasta ensimmäisestä kaudesta SaiPan paidassa. Ennen SaiPaa oliluvat neljä edellistä kautta menneet ECHL:ssa. Zeppilla oli tuolloin jo takanaan kaksi varausta NHL:aan. 1999 Thrashersin toimesta ja 2001 Hurricanesin toimesta. Tuolloin Eurooppaan tulivat Pohjois-Amerikasta, varsinkin maalivahdeista ne menetetyt lupaukset. Jossain määrin sellainen oli myös aikanaan Tim "thomaksen timppa" Thomas.
Kuva: Ilves.com (Toim.huom. Tekstin kirjoittaja omisti hetkisen aikaa kuvassa näkyvät RBK:n Premieret. Jäykät olivat penteleet)
Voi olla että muistan väärin, mutta mieleeni on jäänyt kuva, että Zepp oli kovin pidetty mies Lappeenrannassa. Ja mies otti varmasti yleisönsä, esimerkiksi myllyttämällä Tommi Nikkilän kanssa.
SaiPasta Saksaan ja Eisbärenin maalille. Seitsemän kautta, Saksan kansalaisuus ja MM-kisoja Saksan paidassa. Kunnes sitten Hextall oli se rohkea ja vei Zeppin takaisin Pohjois-Amerikkaan. Jälkikäteen annetuissa kommenteissa Hextall sanoi miettineensä Zeppia jo vuotta aiemmin mutta ilmeisimmin 2014 MM-kisat olivat se näyttö joka lopulta tarvittiin.
Kuva: welt.de
Vahvat näytöt harjoituskaudella saivat ainakin meikäläisen uskomaan että Ray "robolonkka" Emery siirrettäisiin kohteliaasti sivuun ja Zepp ottaisi Masonin takana varamaalivahdin paikan. Zepp kuitenkin päätyi Phantomsiin ja pelasikin siellä mainiosti. Ja kun Mason sitten meni telomaan itsensä harkoituksissa niin aika oli vihdoin kypä ensimmäiselle NHL-esiintymiselle.
21.12.2014 Zepp sai varmasti riemuistan, hieman ennen aikaisen joululahjan. Jäälle Jetsiä vastaan, voitto jatkoajalla 4-3 ja tilastoihin vanhimpana maalivahtina joka on voittanut ensimmäisen ottelunsa sitten vuoden 1926.
Kuva: philly.com
Nyt takana on 3 strattia, 2 voittoa ja yksi tappio. Viime yönä maalille Emeryn päästettyä ensin kolme ja jälleen tasainen suoritus. On todellinen ihme jos Flyers edes harkitsee tekevänsä Emerylle jatkoa. Zepp olisi varsin pätevä ratkaisu seuraavaksi pariksi kaudeksi Masonin taakse.
Miehen pelissä näkyy Eurooppa ja hyvä valmennus. Nopea liikkuminen jäässä sivulta toiselle ja hyvät kädet. Aktiivinen liike hyvä pelin lukeminen. Ja kun kaikki mitä jatkossa eteen tulee on vain uusi voitto, on henkinen puoli varmasti kunnossa. Ei turhaa jännittämistä, kaikki uusi on plussaa.
“I always believed in myself and I could do it. I just needed an
opportunity. One presented itself in the summer with the Flyers and
another has presented itself now.”
Hienoja hommia. Toivottavasti tämä tarina jatkuu vielä muutaman vuoden.
Tänään oli niitä päiviä, kun tuli pitkin päivää tuijoteltua Forecaa. Ulkosarjaa Koulukadulla ja kun se paleltuminen ei ole kivaa.
Kentällä auton mittari näytti seuraavaa:
Päästiin siis ihan siedettävillä asteilla. Ei muuta kuin kamat päälle ja askiin. Ja kun kunnolla pukeutuu niin pysyy lämpimänä. Paitsi näemmä jaloista.
Kävi sitten klassinen moka. Teroituksesta haetuilla putkilla suoraan peliin. Ihan no no-hommia. Vähän oli töksähtelevä meno.
Ennen peliä fiilis oli vielä tämä:
Pelin jälkeen pikkasen eri hommat. Kuten Haukkojen kanssa yleensä niin turpanhan siellä tuli. Ja kovaa. Kaikki maalit 1,5 metrin säteeltä maalista. Puolustus pelaa.
Jäi pelistä käteen taas mainio kommentti tuomarilta. "En mä noista viitsi viheltää kun tuttuja jätkiä". Tampereen kerho kouluttaa miehensä hyvin. Kiitos Marjamäki.
No, hiki tuli. Se on kai se pääasia.
Tästä pitää kyllä tykätä että jaksaa. Nyt voisi vaikka venytellä.
Tällä kaudella tuossa hommassa on nähty mm. Arturs Irbe ja Dwayne Roloson, nykysäännöt kun mahdollistavat myös mv-valmentajan käytön.
Tuoreimpana David Desander sai pikasopimuksen AHL-peliin, kun Minnesotan
maalivahtiongelmat heijaustuivat Iowaan Curryn saadessa pikakutsun ylös.
Mutta eipä jäänyt luukun availuun tämä keikka. Desander pelasi kolmannen
erän ja torjou sietsemästä laukauksesta kuusi. Miehen tullessa maaliin
oli Iowa päästänyt jo 8 eli mihinkään ratkaisuhetkille ei onneksi
tavinnut mennä.
Ihan puhdas harrasteveska ei Desander sentään ole. Kokemusta löytyy
muutaman vuoden takaa All-American Hockey Leaguesta mutta ei mies ihan
AHL-tason veskari ole ollut.
Torjuntaprosentti ja päästettyjen maalien keskiarvo.
Yleisimmät numerot jotka nousevat esille, kun vertaillaan maalivahteja ja
seurataan maalivahtien suorituksia. Ja molemmat lukemia, jotka ovat enemmän
joukkuetilastoja kuin yksilötilastoja. Tilastossa jokainen laukaus on saman
arvoinen ja sama pätee jokaiseen maaliin. Kuitenkin maalivahdille 3-0 hyökkäys
on täysin eri tilanne kuin siniviivasta, ilman maskia lauottu rannelaukaus.
Sportsnetin erinomaisessa artikkelissa Chris Boyle avasi asian perusteellisesti. Esimerkkinä käytettiin eroa Bostonin ja
Montrealin maalivahtien välillä. 6000 laukauksen otannalla Bostonin
maalivahtien torjuntaprosentti oli 92,3 %, kun taas Montrealin vastaavilla
lukema oli 90,8. Mutta kun numeroita lähdetään purkamaan, noissa laukauksissa
on Bostonin maalivahdeilla 371 suoraa laukausta enemmän. Montrealin
maalivahdeilla näiden sijaan on tullut 243 laukausta suoraan syötöstä, 85
ohjattua vetoa ja 43 vetoa reboundeista. Varsinkin nuo kaksi ensimmäistä
lukemaa ovat tilanteita joihin maalivahti ei pysty vaikuttamaan mutta
tilastoissa ne kaikki ovat saman arvoisia.
(kuva: Sportsnet, In the NHL, save percentage is a team stat)
Eli, voidaanko esimerkiksi väittää että
Tuukka Rask on yhdeksän maalia parempi maalivahti, kuin Carey Price. Siis tilanteessa jossa molemmille ammutaan tuhannen
laukauksen samanlainen sarja? Miesten urien torjuntaprosentin mukaan kun näin
on.
Ei nyt vakavalla naamalla ainakaan.
NHL on tilastoinut jo vuosia
millaisella laukauksella, mistä ja miten maali tehtiin. Näitä ei vain
hyödynnetä kuten niitä olisi mahdollista hyödyntää. Näihin perustuen olisi
mahdollista aikaansaada veskareille ”balanced scorecard”. Hyödynnettäisiin
tuota statistiikkaa painottamalla erilaiset tilanteet eri arvoisiksi.
Laukauksia voisi arvottaa esimerkiksi
jotenkin näin:
suora veto viivasta, paikaltaan
suora veto viivasta, luistelusta
one timer, eri sektorit, pitkä syöttö, lyhyt syöttö
ohjaus läheltä
ohjaus kaukaa
Koska on todennäköisempaa, että ohjuri alueen kaarelta menee maaliin kuin
esimerkiksi maskiton veto paikaltaan siniviivalta, olisi äärimmäisen fiksua
myös painottaa nämä eri tavalla. Päästäisiin siis tilanteeseen jossa joukkueen
heikkous ei automaattisesti heijastuisi maalivahdin tilastoissa. Tai että
pieniin kulmiin vedot ohjaavan joukkueen maalivahdin tilastot eivät olisi liian
hyvät todellisuuteen nähden.
Tähän kun vielä lisättäisiin niin sanottu unforced error, tennistyyppisesti
niin oltaisiin jo jonkinlaisen tilaston äärellä.
Onneksi tarve paremmalle tilastoinnille
on selkeästi huomattu, sillä markkinoille on ilmestynyt erilaisia maalivahtien
tilastointiin käytettäviä sovelluksia. Mainelainen Double Blue Sport Analytics
on kehittänyt sovelluksen, jonka avulla on mahdollista tehdä tilastointia
suoraan otteluvideon avulla. Tämän kautta saadaan aivan eri tason tilastoa.
Mutta siihen sitten palaammekin myöhemmin.
Jännä juttu kuinka miljoonamiehet eivät opi ja tekevät saman virheen uudelleen ja uudelleen. Ja nyt tarkoitetaan ns. V-H-torjuntaa (vertical/horizontal) joka siis näyttää tältä:
Varsin pätevä torjunta pitää peruspatterissa. Käyttökohteina tietyt tilanteet joissa syöttö tulee maalin takaa, nousu tapahtuu kulmalta ja mukana on myös syöttömahdollisuus sekä läheltä, pienestä kulmasta tapahtuvat tilanteet (kuten kuvassa). Mutta sitten sitä käytetään päin helvettiä liian usein.
Jos vetäjä on tarpeeksi kaukana, tuolla antaa enemmän tilaa kuin peittää. Ja samalla lukottaa kädet. Tälläkin kaudella on nähty muutamia aika eeppisiä suorituksia:
Varsinkin tuo Emeryn viimeöinen oli sarjaa "mitä vittua nyt oikeasti".
Toisaalta, onhan noilla ratkaistu joskus mestaruuksiakin. Leighton
muistelee tätä varmasti hyvällä:
Mitä tästä sitten pitäisi oppia? Jaa-a, ei ainakaan kannata kontata kun kiekko on kulmassa
Maalivahti on vekkuli eläin. Se keksii uusia selviytymiskeinoja ja evoluutio on huimaa. Ja sitten tulee Kay Whitmore ja sanoo STOP!
Kun tälle kaudelle patjoja lyhennettiin joutui moni veskari ongelmiin jalkojen väliin kohdistuvien vetojen kanssa. Torjunta jäässä oli opeteltu tekemään polvet leveällä patjojen plussien peittäessä aukot.
Nyt sitten tilaa onkin ollut enemmän, katosihan noita tuumia melkoisesti, pahimmissa tapauksissa 10 cm tila on ilmestynyt puikkoihin.
Nyt nämä vekkulit velikullat ovat keksineet jättää ns. luistinremmin pois. Tämä siis patjan alaosassa oleva remmi joka kiertää luistimen terän keskimmäisestä tai takimmaisesta reiästä pitäen omalta osaltaan löysillä remmeillä kiinni olevan patjan jossain kontrollissa ja asennossa luistimen päällä.
Tällä on aikaansaatu se että jäihin mennessä patjan yläosa nousee pikkasen korkeammalle ja tila längissä kavenee. Vierellä muutama kuvademostraatio:
Kuvissa herrat Pavelec, Jones ja Price esittelevät miten patja toimii ilman luistinremmiä.
Jonesin kuvasta näkee kuinka korkealla patja "lepää" ilman luistinremmiä. Näin saadaan tuuma lisää peittoa käyttämällä laillisia patjoja. Ja Pricen kuvasta selviää kuinka korkealla patja oikeasti nousee. Koko luistin paljastuu mitä normaalisti ei tapahdu.
Riski on suuri saada kiekko luistimen kylkeen ja jalka murteille. Mutta kaikkihan tietävät että mies on valmis vaikka kipuun saavuttaakseen tuuman tai kaksi lisää.
Onneksi ei tarvitse harrasteessa kikkailla tuolla tavoin.
En kovin innokkaasti ole lähtenyt kirjoittelemaan kauheasti "alueen" ulkopuolelta mutta nyt vaan on pakko. Nimittäin Summasen eilinen kommentti, "rakenteellinen ongelma", sai aikaan meikäläisessä pohdintaa ja pakkohan se on purkaa.
Kiekkojournalismi on mennyt täydellisen pieleen. Sieltä löytyy se rakenteellinen virhe. Virhe on tullut siinä vaiheessa kun toimittajat ovat alkaneet jostain syystä luulla, että jääkiekko on heidän pelinsä. Rantanen, Jalonen, Nyholm, Hiitelä, Wennström, Liljaniemi...listaa voi jatkaa melkein minkä tahansa lehden / median kirjoittajilla.
Toimittajat ovat alkaneet hoitaa henkilökohtaisia agendojaan juttujensa kautta ja hakemalla hakevat skuuppeja sekä tarkoituksellisesti unohtavat itse pelin ja tarttuvat vain joihinkin asioihin. Rantanen IS Urheilusta tästä nyt on surkein esimerkki. Ilmeisimmin HIFK ei ole miestä miellyttänyt ja tällä kaudella onkin julkaistu ilmastointiremppaa, on toimittajan kolumnin kautta kyseenalaistettu pelaajan inhimillisyyttä ja siinä sivussa puskettu ilmoitte satoja sisällöltään samanlaisia twiitteja joiden sisällön voi tiivistää "HIFK on perseestä". Hyvin sä Vesa vedät.
Ensimmäisen kerran aihetta aloin iettimään Hiitelän "kaikki muut paitsi NHL-pelaajat on perseestä"-kampanjan aikana. Jukka Jalonen, sinä suuri saatana. Suututit Hiitelän. Et valitse Juhan kavereita. Kirjeenvaihtaja on kaikkien kaveri. Kärsi. Pala helvetin tulirotkossa (tämä ei viittaa Vorssaan). Tuntuukin että tämä toimintamalli on IS Urheiluun pääsemisessä edellytys.
Jatkoaika on sinäänsä poikkeus että kun muut ottavat aiheen ja siinä pysytään niin Jatkoajassa nillitetään aina siitä mistä muutkin. Ja jos kellään muulla ei siihen ole pokkaa niin roudataan naftaliinista Liljaniemi joka puskee itkupotkujansa maailmalle. Eihän Matilta muuta voi odottaa kuin räksytystä.
Nämä toimittajat tietävät kyllä että jääkiekkofanit ovat urheilussa sama kuin Perussuomalaisten äänestäjät politiikassa. Joukosta löytyy ihan fiksuakin sakkia mutta suurin osa nielee sen kaiken paskan joka heille tarjotaan. Ihan vaan annettuna. Että "kylläpäs tuo puki hienosti sanoiksi juuri sen minkä luulin haluavani kuulla". Tätähän Esko Seppänen käytti täydellisesti hyväkseen. Eskolle siitä kreditit myös siinä mielessä että mies ajaa omia markkinoinnillisia agendojaan twiiteissaan mutta vähemmän kolumneissaan.
Tällä toiminnalla kiekkotoimittajat ovat edesauttaneet nykytilan syntyä. Kansa uskoo, kansa nostaa meteliä, päättäjät alkavat täristä, tekevät tyhmiä päätöksiä. Kehä on valmis. Lisäksi taustalla näkyvä kaksinaismoralismi jossa paheksutaan tappeluita ja tilataan ylilyöntejä että saadaan taas paheksua on enemmän kuin surkeaa.
Eräs hauska juttu näissä kavereissa on se että herrojen oma lajihistoria on nolla, hyvä jos osaavat luistella. Mutta kun tunnetaan Kiprusoff (moi taas Vesa), osataan tilastoanalyysi, iskä on ensinen SM-mestari valmentajana (kukkuu Juha) ja ollaan seurattu niin maan paljon Liigaa ja Änäriä. Kyllä me osataan.
Se muuten varmasti oikeuttaa Rantasen vihjailemaan Summasen mielenterveydestä tai Wensstörmiä ja Jalosta kutsumaan samaa miestä apinaksi. Kyllä vaan niin niin on että kiekkotoimitus saa osaksi itse syyttää itseään siitä että kiekon osalta ollaan siellä missä olölaan. Paskalla on tekijänsä.
Lisäksi voisin alkaa vinkumaan pakottavasta tarveesta tehdä toimittajista persoonia ja tuotteita mutta siitä sitten joskus jossain muualla.
Tämä on sitten ollut mielipidekirjoitus eikä toimituksellinen linjaveto (Olen huomannut että tällä voi luistaa kaikesta)
